Huolellinen tekijä on hyvä yhteistyökumppani

Rakennuttaja Aki Korkalainen, Savon Voima Oyj

Rakensimme Siilinjärven Toivalassa sijaitsevaan biolämpökeskukseen savukaasupesurin eli savukaasujen pesu- ja lauhdutuslaitoksen. Hanke valmistui vuoden 2019 syksyllä. Iisalmen Putkiasennus Oy toimi hankkeessa pääurakoitsijan ja laitetoimittajan alihankkijana.

Iisalmen Putkiasennuksen vastuulla oli Toivalan hankkeeseen liittyvät LVI-työt. Savukaasupesuri parantaa biolämpölaitoksen hyötysuhdetta noin 15 prosenttia. Aiemmin savukaasu meni taivaalle 145-asteisena, mutta nyt pesuri sekä ottaa siitä sata astetta lämpöä talteen että poistaa savukaasusta pienhiukkasia. Talteen otettua hyötylämpöä käytämme edelleen kaukolämmön tuotantoon sekä esimerkiksi pihamaan sulatusjärjestelmään, jonka IPA toteutti.

Iisalmen Putkiasennuksen vastuulla oli myös ilmastoinnin ja viemäröinnin rakentaminen savukaasupesurin kemikaali-, lämmöntalteenotto- ja sähkötilaan. Yhteistyömme sujui hyvin. Kysyin välillä heidän työnjohdoltaan neuvoja, miten kannattaisi toimia. Heillä on näkemystä ja asiantuntemusta.

Saimme hyvät raportit työmaa- ja projektikokouksiin, joten tiesimme tarkkaan, missä vaiheessa työt menevät. He reagoivat aktiivisesti ja hyvissä ajoin, jos työssä oli jotain esteitä tulossa. Projekti pysyi hyvin aikataulussaan. Sekin on tärkeää, että jos on kysymyksiä, heiltä saa niihin nopeasti vastauksen. Kaikki eivät näin toimi, ja silloin asiat jäävät roikkumaan.

Iisalmen Putkiasennuksella on luotettava maine, sillä työn jälki on hyvää. He tekevät ammattitaitoisesti sen, minkä lupaavatkin. Voin suositella heitä yhteistyökumppaniksi. Toiminta on luotettavaa ja rehellistä, he pitävät kiinni siitä, mitä on sovittu. Aikataulussa pysyminen on todella tärkeää tällaisissa projekteissa, sillä yhden osatekijän pienikin myöhästyminen vaikuttaa koko projektin etenemiseen. Tilaajan on helppo olla, sillä hänellä jää aikaa töiden ennakkosuunnitteluun, kun ei tarvitse olla sammuttamassa tulipaloja.

Iisalmen Putkiasennuksella on luotettava maine, sillä työn jälki on hyvää. 

ASIAKAS

Savon Voima Oy

TOTEUTETTU PALVELU

Siilinjärven Toivalassa sijaitsevan biolämpökeskuksen savukaasupesurin eli savukaasujen pesu- ja lauhdutuslaitoksen rakentamiseen liittyvät LVI-työt.

AJANKOHTA

2019

Ota meihin yhteyttä!

Vapaa aihe
Tarjouspyyntö
Huoltopyyntö / Kiireellinen
Vuosihuolto

Tarjouspyyntö

  • Esimerkiksi aiheeseen liittyvä kuva